Eilistä blogipäivitystä kirjoittaessa oli jo hyvät supparit päällä. Viiden maissa iltapäivällä nimittäin alkoi olla tihenevässä määrin ko. tuntemuksia. Mies lähti kuuden maissa yöksi töihin ja me I:n kanssa jäätiin jännityksellä kuuntelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Olin melko varma, että supparit loppuvat muutaman tunnin sisällä...
Säännöllisiä supistuksia oli noin 6 minuutin välein, rupesin kellottamaan niitä kuuden jälkeen, mutta ne oli tosiaan aika säännöllisiä jo aikaisemmin.
Kävin suihkussa ja tuntui, että pahin terä kivuista hävisi. I meni nukkumaan ja jäin itse vielä ihmettelemään internetin ihmeellistä maailmaa. Alkuyö vierähtikin loppujen lopuksi supistusten väliä tarkkaillessa ja hajamielisesti kirjaa lukiessa. Puoli yhdentoista aikaan supistukset oli saaneet sen verran aikaan, että hematooma tuli kokonaisuudessaan pihalle. Säikähdin ihan hirveästi!
No supistukset tuntui taas hetkeksi helpottavan, mutta turha toivo. Jatkuihan ne kuitenkin melko tarkkaan 6-8 min välein ja alkoivat olla jo aika kipeitä. Soitin sitten kolmen maissa äitipolilta neuvoa ja ystävällinen kätilö kehotti tulemaan vaan tsekattavaksi, kun säännöllisiä supistuksia oli kuitenkin tullut jo melkein kymmenen tuntia, tämä on kolmas synnytykseni, ja vauvan viikot on tänään vasta 35+3.
Soitinpa sitten omalle isälleni, joka hurjasteli ylinopeutta meille valvomaan I:n unta. Säikytin myös Miehen, joka karkasi töistä kesken kaiken sairaalaan mukamas synnyttämään.
Niin mukamas synnyttämään. Samantien kun olin hälyttänyt lapsenvahdin ja isukin, alkoi supistukset hiipumaan. Synnärillä kätilö kuitenkin totesi että synnytys oli selvästi käynnissä, kohdunkaula oli hävinnyt lähes kokonaan ja oli n. 2cm auki. Pötköttelin käyrillä ja kuulostelin oloa...
"Missä ne supistukset NYT on...?!"
Mies lähti viiden maissa kotiin lepäilemään ja vapauttamaan uupuneen lapsenvahdin jolla oli omaankin työhön meno. Jäin synnärille odottelemaan jatkoa.
No jatkoa seurasi kun lääkäri tuli yhdeksän maissa kiertämään. Lääkäri tuli aamuvuoron nuoren ja ujon oloisen kätilön kanssa huoneeseen, ja kysyi hyvin kummastuneeseen (ja töykeään) sävyyn että "Kerropas vielä miksi sinä tänne tulitkaan viime yönä?" Selostin tilanteen ja lääkäri totesi ilman lisätutkimuksia, että minä voin poistua ja käydä iltapäivällä äitipolin kontrollissa joka minulla piti muutenkin tänään olla. Sen mukaan sitten jatkot.
Kiitos ja näkemiin. Ihan huvin vuoksihan minä hälytän puoli sukua keskellä yötä ja ajelen taksilla sairaalan pehmeälle petille pötköttelemään...
No nytpä olen tässä kotona ja noin kymmenen minuutin välein supistaa niin terävästi ettei pysty olemaan istuallaan vaan täytyy könöttää kaksinkerroin pöydän kulmaan nojaten. Mies kiroili tätä touhua katsellessaan, että eihän tässä ole taas mitään järkeä! No ei varmaan olekaan. Saa nähdä pystynkö sinnittelemään tuonne kontrolliaikaan saakka kotona, ja mielenkiintoista on myös se miten hyvin synnytys on siihen mennessä edennyt vai onko lainkaan.
Jännittäviä hetkiä siis tiedossa. Nyt nukkumaan tai ainakin lepäämään vähäksi aikaa, että riittää voimia tähän supistelemattomuuteen, joka taitaa muuttua supisteluksi. Toivossa on hyvä elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitukseni ajatuksia tai haluatko sanoa jotain muuta? Jätä kommentti!