Aikaisia aamuja

Voi hyvänen aika näitä unettomia öitä.

Tänä aamuna heräsin kolmen maissa kun pikku herra I kyseli omasta huoneesta tulisiko joku hakemaan hänet mukavampiin olosuhteisiin meidän sänkyyn. Kyseleminen meinaa siis sellaista unista puoli-itkua ja vininää.

Kävin koppaamassa pojan kainaloon ja matkalla meidän huoneeseen, totesin että on pakko päästä vessaan. I:kin kävi samalla potalla, jee! En ole jaksanut tätä yöllistä vessatusta herralle kauheasti harrastaa (vaikka ehkä pitäisi) kun potalla käyminen on nostanut pienessä miehessä kauhean vastarinnan, eikä sellaista taistelua kukaan yöllä jaksa. Nyt mies kuitenkin osoitti itse pottaa ja kävi siihen ilman huutoa, niin mikäs siinä. Ja kappas vaan kun tuli työvoitto ja vaippa oli aamulla kuiva. Jes! Jospa se kuivaksi opettelu tästä nyt saisi vähän kimmoketta. Omaa motivaatiota ainakin tuohon yölliseen pottailuun lisää tuo kuiva, ei pissanhajuinen mies kainalossa aamulla.

Huono puoli tässä hommassa oli se, ettei minulle tietenkään tullut enää uni silmään. I kietoi tyytyväisenä pikkuruiset sormensa minun tukkaan ja työnsi varpaat mahaa vasten ja nukahti, vaan minä jäin odottelemaan tuota autuutta...

Tunnin huokailun, muutaman napakamman supistuksen ja vaivihkaisen asennon korjailun jälkeen käänsin kylkeä, ja luin taskulampun valossa Nora Robertsin uuden hömppäkirjan (Avaimet onneen) loppuun.  Oi onnea kun kirjan päähenkilöt saivat toisensa ja kellokin oli jo melkein viisi. Nousinpa sitten aamupalalle ja lehden lukuun.

Aamu kuluikin ihanassa rauhassa ja hiljaisuudessa lehteä lukien ja netissä surffaillen. Ensimmäinen tepsuttaja eli E nousi puolen seitsemän jälkeen ja toinen heti seitsemältä. Kahdeksan jälkeen oli jo paistettu lounaaksi Lindströmin pihvit ja blogikin kohta päivitetty. Sittenpä ei muuta kun ylös, ulos ja leikkimään... 

Hellepäivän muotia, notkoselkä poseeraus ja pallomaha, viikot 34+1

Jos tästä siis mihinkään kykenee. Tosiaan noita supistuksia on viime viikosta lähtien tullut vähän väliä, yleensä 2-4 napakampaa supparia tunnin aikana. Ne ei halua olla säännöllisiä, juuri kun alan katsella kellosta aikaa ne yleensä lopahtaa tai muuttuu sellaisiksi epämukaviksi kovotus tuntemuksiksi. Viime viikolla tiistaina supisteli lähes koko päivän, välillä oli tosi hankala olla, vaan niin ne loppuivat taas iltaan mennessä.

Viikkoja on nyt kasassa tasan 35, että ihan hyvällä mallilla alkaa olla asiat vaikka vauva nyt jo syntyisikin. Olen jännittänyt tuota synnytyksen käynnistymistä torstai illasta asti, silloin nimittäin alkoi taas semmoinen tuhruvuoto, ja välillä on tullut ilmeisesti niitä hematoomankin osia. Tämä oli varmasti kaikista ihana asia tietää. :D Äitipoli ei asiasta huolestunut (kuten en minäkään), vaan kehottivat seuraamaan vuodon laatua ja määrää ja tietenkin jos supistukset yltyisi niin sairaalaanhan se olisi lähdettävä.

Saa nähdä milloin tämä kaveri päättää ulkoistua. Kova odotus alkaa olla jo isommalla isoveljellä, ja täytyy myöntää ettei itsekään oikein enää jaksa näitä loppuraskauden vaivoja...