Aloitin työt heti tammikuun alussa. Teen aluksi osittaista työaikaa, poikien hoidon järjestämisen, ja ihan oman mielenterveydenkin vuoksi. Silti työ vie aika ison osan ajatuksista, ajasta ja energiasta.
Töiden alku jännitti aika kovasti. Se maailma minkä jätin taakseni melkein kaksi vuotta sitten, muuttuu nopeassa tempossa ja on aika monipuolista osaamista vaativa, hektinen... No höpö höpö! Kyllä siellä kiirettä pitää ja onhan asiat toki muuttuneet, mutta perusasiat pysyy kuitenkin aina samana. Ne jos osaa, pärjää aina. Uudet asiat kun voi opetella.
Mietin ensimmäisen työviikon jälkeen, että mitä ihmettä minä pelkäsin? Miksiköhän työstä oli tullut sellainen mörkö. Pelkäsin etten osaa tehdä työtäni ja mitä työkaverit minusta ajattelee.
Ihan turha pelko. :) Työkaverit on olleet ihania, oli tosi kiva mennä töihin. Töitten teko taas... No paljon joutuu kysymään, muistelemaan, lukemaan ohjeista ja tarkistamaan, mutta yllättävän helposti kaikki palaa mieleen. Sitä vaan jotenkin sujahtaa entiselle paikalleen työyhteisössä.
Mietin kotona olemista... Miten leppoisaa se on, vaikka kyllä sielläkin saa raataa tauotta. Mutta miten ihanaa on päättää aamulla mitä tehdään vai eikö tehdä mitään. Antaa fiiliksen viedä ja olla lasten kanssa. Suurimpana ongelmana joka päivä se, että mitäköhän ruokaa laittaisi... On se kotona olo aika ihanaa, vaan on se töissäkin käyminen ihan kivaa. Varsinkin palkkapäivänä...
Kaikki oon toistaiseksi loksahtanut kohdalleen. Ainut mikä jossain vaiheessa alkaa varmasti vaivata on työmatka, jota on nyt 70km suuntaansa.
Mutta nyt nukkumaan, aamulla kutsuu taas työelämä. Ja töitten jälkeen vielä se muu elämä. :)
2 kommenttia:
Jep, kotona olemisessa valinnanvapaus on ihan huippua.
Mulla on stressitasoltaan aika vaihtelevia töitä. Mulla on nyt vaan kerran viikossa kunnolla vakitöitä, muut työjutut enemmän tai vähemmän vaihtelevia. Siihen yhteenkin päivään on välillä vaikee sopeutua ja alan stressaamaan kaks päivää ennen, vaikka tiiän, että kaikki menee varmasti hyvin. Koitan vaan olla iloinen, että on töitä ja ne on mukavia ja ettei tarvii työskennellä aamusta iltaan joka päivä niin kuin joskus. Mullakin on melkein 70 km töihin, mutta onneks vaan ton kerran viikossa! Aiemmin olin vannonu etten enää lähtis niin kauas töihin kuin pakon edessä, mutta ehkä tätä ei lasketa, kun on niin harvoin.
Toivottavasti sulla loksahtaa arki mukavasti kohdilleen!
Minulla on tuo sama ongelma, että mitä vähemmän työpäiviä sen enemmän töihin menemistä ehtii miettiä ja stressata... Ja yöllä ehtii katsoa aika monta kertaa, että paljon kello, joko se kohta soi ja pitääkö jo nousta.
Olen huomannut nyt kun aika monta kertaa viikossa on tullut tuo 70kilsaa ajettua edestakaisin, ettei se tunnu enää niin pitkältä matkalta. Meneehän se tunti ihan hukkaan, kun sen voisi käyttää johonkin muuhunkin kotona, mutta toisaalta ajatukset nollautuu ihan täysin. Sitä vaan ajelee ja miettii omiaan ja äkkiä huomaakin olevansa jo kotona. :)
Mukavaa ja stressitöntä arkea sinullekin!
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitukseni ajatuksia tai haluatko sanoa jotain muuta? Jätä kommentti!