Ajatusaarteita: Neuvolassa neuvotaan ja silleen

Meillä oli eilen vauvan neuvola. Kolme viikkoa tuli täyteen ja niille paikkeillehan se eka neuvola monesti napsahtaa.

Meillä on onni omata tosi herttainen ja mukava neuvolantäti. Tämäkin neuvolakäynti sujui siis rennosti jutellen ja keskustelun lomassa tuputtamatta annettuja neuvoja saaden. Ollaan päästy tämän tädin kanssa tekemään yhteistyötä jo useampi vuosi, joten hän on jo jollain tavalla tullut meille "tutuksi". Siis ammatillisesti, ei henkilökohtaisesti.

Ollaan ehditty esikoisen syntymän jälkeen asua useammassa paikassa, ja näin olleen ollaan ehditty tutustua useampaan terveydenhuollon ammattilaiseen ja jonkinmoinen kuva siitä mimmoisia tyyppejä ko. alalle on eksynyt on päässyt muodostumaan.

Minun ensimmäinen neuvolantäti äitiysneuvolan puolella E:tä odottaessa oli aivan ihana persoona. Harmitti kovasti kun vauvan synnyttyä siirryttiin lastenneuvolan puolelle, ja se täti oli, hmmm... Epämiellyttävä? Töksäyttelevä? Vanhanaikainen? No ainakin jossain määrin kaikkia noita.

Epävarmalle esikoisensa saaneelle nuorelle äidille (olin tuolloin 23v.) jokatapauksessa ei niin hyvä tuki ja apu kuin voisi toivoa. Onneksi alkukankeuden jälkeen aloin älytä ettei neuvolasta kannata ottaa kaikkea informaatiota niin vakavasti... En muista enää mitä kaikkea kommenttia siltä tädiltä tuli, mutta muistan että neuvolasta ei saanut semmoista tukea kuin olisi hyvä saada, eikä tädiltä tehnyt mieli kysyä mitään.

E:n ollessa pieni muutettiin Tampereelle. Siellä ei ehditty kovinkaan montaa neuvolakäyntiä käydä, mutta täti oli todella mukava, käynnit oli kiireettömiä ja sain ongelmitta esimerkiksi todistuksen työnantajalle jos E oli kipeä.

Paluumuuton yhteydessä ehdittiin asua hetki vielä toisella alueella ja E:n kanssa käydä tuon alueen neuvolassakin, mutta sieltä ei jäänyt mitään erikoista (ainakaan negatiivista) mieleen. Sittenpä meidän neuvola vaihtuikin tähän nykyiseen, johon ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä. Äitiysneuvolan täti on ollut mukava, vaikkakin aika vauhdikas ja puhelias persoona. Jokatapauksessa äitiysneuvolassakin oli hyvä asioida ja vaikka itseä muutamat asiat huvittivatkin niin mitään negatiivista ei jäänyt kyllä tuosta tädistä sanottavaksi.

On kurjaa jos neuvolan kanssa ei synkkaa ollenkaan. Se on kuitenkin se paikka josta useimmiten ensisijaisesti lähdetään apua hakeamaan jos kotona tai lasten kanssa on ongelmia.

No ennen kuin tämä päivitys menee ihan paasaukseksi siitä kuinka mikään ei oikein meinaa pelittää tässä yhteiskunnassa, siirrytään niihin meidän neuvolakuulumisiin. :)

Vauva oli siis kasvanut hienosti. Kontrollissa sairaalalla käydessä, silloin kotiutumisen jälkeisenä päivänä, paino oli 2685g, nyt kolmen viikon kuluttua tuosta paino oli 3535g ja pituuttakin oli tullut lisää, nyt pituus oli huimat 51cm. Ihanaa saada konkreettista todistusaineistoa eväiden riittämisestä. Täysimetyksellä ollessa kun se pieni epävarmuus meinaa aina hiipiä seuraksi...

Muutenkin kaikki oli niin kuin pitääkin. Varhaisheijasteet tuli vielä, muuten paitsi kävely oli jäänyt pois. Katsellaan poju seurasi shakkilauta-kuvaa tarkkaan. Hauska huomata miten se pikkuvauvan poissaoleva katse alkaa korvautua tuolla tarkkaavaisuudella. Vaikka aikalailla muissa maailmoissa tämä jätkä vielä onkin. :) Mutta selkeästi alkaa kiinnostua enemmän kasvoista ja jonkinlaista tunnistamistakin on havaittavissa. Sitä ekaa hymyä vaan odotellaan.

Kaikenkaikkiaan siis ei mitään erikoista, seuraava neuvola on sitten kuuden viikon paikkeilla, ja silloin meillä on lääkärikin.

Muutama kuva pienestä vielä... Näistä huomaa jo hieman eroa niihin ekoihin kuviin. Alkaa posket pyöristyä. :)