Ajatusaarteita: Ajatuksia

Monena päivänä on pyörinyt mielessä asia josta pitäisi kirjoittaa tänne, ihan vaan omien ajatusten jäsentämiseksi ja jupisemisen ilosta.

On hassua miten toisten ihmisten kanssa ajatusmaailma on vaan NIIN samanlainen ja keskustelu etenee koko ajan tasapuolisesti. Kumpikin on mukana keskustelussa sekä kuuntelijana, että puhujana. Silloin tuntuu että voisi puhua ja puhua vaikka kuinka pitkään, ja on sellainen olo että tuota ihmistä oikeasti kiinnostaa mitä minä sanon. Toisaalta sitten itse voisi kuunnella toista vaikka kuinka pitkään ihan oikeasti, siis sillä tavalla että oikeasti kuuntelee ja kommentoi, eikä vaan nyökkäile ja hymähtele sopivissa kohdissa.

Minulla on onnekseni monta sellaista ystävää joiden kanssa oleminen on juuri tuota edellä mainittua. Keskustelu ja oleminen on välitöntä, avointa ja kertakaikkiaan ihanaa. Ja vaikka oltaisiin nähty vasta eilen tai viimeksi monta viikkoa sitten, juttu jatkuu samalla tavalla ja olo on kuin jatkettaisiin vaan siitä mihin jäätiin. Ja vaikka tulisi hiljaisia mietteliäitä hetkiä, ne ei haittaisi vaan oltaisiin vaan kumpikin omissa ajatuksissa sen aikaa kun tarvitsee.

Sitten on niitä ystäviä... tai kavereita tai paremminkin tuttuja, joita ei vaan ymmärrä. Toista yrittää kuunnella ja olla kiinnostunut, mutta keskustelu ei vaan etene vaikka kuinka yrittäisi esittää välikysymyksiä ja kommentteja. Ymmärrystä ei vaan löydy.

Pahinta on jos keskustelu on sitä, että toinen vaan puhuu ja kysyy välillä, että entäs sinä, mitä ajattelet tästä, mutta kun siihen yrittää vastata niin juttu jatkuu täsmälleen samalla tavalla kuin hetki aikaisemmin ja kaikki vihjaa siihen, että ei sitä toista oikeasti edes kiinnosta, tai saattaapa vaikka oikeasti joku sanoa sen ääneenkin, "ei minua kyllä oikeastaan edes kiinnosta, mutta..." Olen sen tehnyt joskus itsekin, tiedetään en minä sen kummempi ole, mutta pointti oli siis se, että toisten ihmisten kanssa juttelu on vaan jotain ihan kamalaa. Jäykkää ja koko ajan on sellainen olo, ettei oikein ymmärrä toista.

Tämä asia jäi mieleen, kun sattui olemaan lähekkäin tälläisiä hyvin erilaisia keskusteluja, ja jotenkin niiden välinen kontrasti jäi vaivaamaan. Miksiköhän toisten kanssa on niin vaikea jutella?

Näistä pohdinnoista vähän muihin tunnelmiin. Otin kuvia meidän jouluisista kukka ym. jutuista ja käsitöistä ja E:kin innostui kuvailemaan. Osa kuvista on siis herra 5 veen ottamia.

Enää 5 yötä jouluun! E:lle sanoinkin, että harmi kun joulu on jo niin lähellä... Kaikki tämä ihana odotus ja valmistelu loppuu. No onneksi on aina ensi joulu...

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa...

Hah, Miehen täti antoi "rättejä" pöydille laitettavaksi, kun hänen koiransa söi minun puuhaarukan... Ei ole ihan minun tyyliä, mutta arvostan kyllä käsityötä.