Huh.
Takana on seitsemän viikkoa uusien asioiden opettelua eri työyksikössä. Näihin viikkoihin on liittynyt paljon hampaiden kiristelyä ja tuskastelua oman osaamattomuuden kanssa töissä ja erittäin väsyneitä iltoja kotona.
Kai meitä sitten joskus naurattaa muistella kun äiti oli niin väsynyt, että nukahti iltasatua lukiesssa ja E huusi isille, että "äiti nukkuu taas".
Mietin välillä erittäin turhautuneena ja itku kurkussa, että mitä järkeä oli lähteä kokonaan uuteen yksikköön opettelemaan minulle aivan outoja asioita, kun pelkkä arki kotonakin on välillä hirveää taistelua ja säätämistä.
Vaan nyt uuden oppimisen hauskuus on tullut esiin, kun alkaa lopultakin tajuta oppivansa ja Osaavansa asioita. Vähänkö on hieno tunne, kun yrittää ja yrittää ja lopulta asiat alkaa sujua. En muistanutkaan miten kiva tunne se oli.
Vähän säätöä vaan vaatii vielä työn ja kotihommien yhteensovittaminen...
Tuntuu välillä, että miten näin voi elää. Lähdin kotoa eilen aamupäivällä ja palasin kotiin vähän aikaa sitten tänään. Työlistaa katsoessa mietin vaan sitä aikaa jona en voi olla kotona. Ykkösvapaat on yhtä sumua, kun tuntuu ettei ehdi tehä mitään mitä pitäisi tai mitä haluaisi, kaksoisvapaan toinen päivä menee ärtyneessä mielentilassa kun seuraavana päivänä on taas mentävä. Kolme vapaata tuo jo ihan erilaisen levon tunteen, enkä herää automaattisesti aamuneljän jälkeen, että nyt pitää herätä!
Heräämisestä tulikin mieleen, että pitäisi mennä nukkumaan... Huomenna olisi taas ykkösvapaa, jota meillä ei todellakaan käytetä nukkumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitukseni ajatuksia tai haluatko sanoa jotain muuta? Jätä kommentti!