Hip hei, edellisestä päivityksestä on vierähtänyt pitkähkö tovi. Kirjoittaminen on kyllä pulppuillut aina välillä ja mieleen on tullut yksi jos toinenkin asia mistä olisin halunnut tänne avautua. Vaan kun en vaan ole jaksanut käyttää niitä lyhyitä "omia hetkiä" siihen, että olisin jakanut ajatuksiani tänne.
Päivät todellakin täyttyy toiminnasta. Työpäivät, etenkin aamuvuoropäivät varsinkin on sellaisia, että huh huh...
Aamuvuoroon herään nimittäin 04.15, että ehdin käydä laittamassa hevoset ulos ennen töihin lähtöä, tehdä mahdollisesti joitain tallitöitä iltaa varten ja ajaa töihin ilman kiirettä vaikka olisi millainen ajokeli tahansa. Työpäivä loppuu klo: 15, jonka jälkeen ajan hakemaan lapset hoidosta (paitsi jos Mies sattuu olemaan vapaapäivää viettämässä lapsukaisten kanssa).
Kotona ollaankin sitten väsyneinä, kiukkuisina ja nälkäisinä noin klo:16.30. Sitten laitetaan äkkiä jotain sapuskaa, katsotaan koululaisen läksyt, tapellaan, leikitään ja selvitetään veljestaisteluita, vaihdetaan kuulumiset töistä kotiutuvan miehen kanssa ja kipaisen tallille tekemään ne tallityöt mitkä on tekemättä ja ottamaan hevoset sisälle. Sitten ehkä ehtii vielä hetken olemaan ulkona lasten kanssa tai vaikka seurustelemaan sisällä ennen kuin ollaan kaikki iltapalalla ja -pesulla ja klo:20 jälkeen (jos lapset on saatu kunnialla pysymään sängyissään), kaadun omaan sänkyyn lukemaan kirjaa ja havahdun hetken päästä siihen kun Mies irrottaa kirjan käsistäni ja sammuttaa valon... Joskus nukahdan jo viimeistä iltasatua lukiessa (Harry Potter on muuten ihmeen unettavaa ääneen luettavaa).
Ei siis todellakaan voi kuvitellakaan, että jaksaisin harrastaa jotain muuta kun tätä omaa elämääni.
On meillä onneksi niitä kiireettömiä päiviäkin. Joku muu hoitaa hevoset tai tallityöt voi tehdä ilman kellon katsomista, ollaan ulkona yhdessä. Ruokaa ehtii tehdä kaikessa rauhassa. Voi nukkua päiväunet, käydä koiran kanssa lenkillä tai vaikka ratsastamassa. Voi käydä vaikka jonkun luona kylässä, tai ollaan joskus Miehen kanssa jopa kahdestaan (eli suurin osa ajasta yhdessä kotona, erikseen omissa hommissamme)
Arki vaan tahtoo olla just... tätä: Juoksemista paikasta toiseen, ruoanlaittoa puolivalmiista aineksista, kunhan vaan ei ole nälkä, kiukuttelua ja tiuskimista, väsymystä ja kiirettä. Pakkoa olla koko ajan tekemässä jotain kun on vaan pakko, vaikka ei aina jaksaisi.
Tämä elämä nyt vaan on tällaista tällä hetkellä. Lohdutan itseäni sillä, että kyllä tämä tästä vielä muuttuu. Nämä on nyt vaan niitä ruuhkavuosia. Mutta kaikesta kiireestä ja väsymyksestä huolimatta välillä tulee se tunne, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Elämä hymyilee ja tuntee kuuluvansa johonkin. Kyllä sen voimalla jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitukseni ajatuksia tai haluatko sanoa jotain muuta? Jätä kommentti!