Täydellinen elämä

Ajelin eilen lumipyryssä kotiin töistä. Päivään mahtui monenlaista ihmiskohtaloa ja persoonaa, olin vähän väsynyt ja surullinenkin. 

Siinä ajellessa kuuntelin radiota, ja sieltä sattui tulemaan Nova Stagen livetaltiointi, jossa oli esiintymässä Suvi Teräsniska. Olen aina tykännyt Suvin äänestä ja lauluista kun niitä on sattunut radiosta tulemaan, mutten varsinaisesti ole hänen levyjään kuunnellut. Kuuntelin tätä biisiä ihan mykistyneenä kyynel silmänurkassa.

Miten oivaltavasti tämä laulu onkaan kirjoitettu, ja jotenkin tämä kappale oli vaan niin osuva siihen hetkeen ja tunnelmaan missä olin sillä hetkellä.

 ---

Mul on tapana ylös pistää kokemukset vaikeat,
pettymykset ja eron hetket haikeat
Mul on tapana lauluun laittaa myös ne hyvän muruset,
joiden ohitse huomaamatta kävelet

Mul on tapana mieltä purkaa, kertoo tosijuttuja,
ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja
Mul on tapana lauluun laittaa mitä kuulin, mitä näin
silloin kaikkea en kanna sisälläin

Elämä on varjoa ja valoa,
joskus se kyyneliin tiristää, silloin kun itkun kaulukset kurkkua kiristää
Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita
Meil on täydellinen elämä täynnä laulun aiheita
Meil on täydellinen elämä

Mul on tapana mieltä purkaa, kertoo tosijuttuja
ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja
Mul on tapana lauluun käyttää tätä arpista sydäntäin,
silloin kaikkea en kanna sisälläin

Elämä on varjoa ja valoa,
joskus se kyyneliin tiristää, silloin kun itkun kaulukset kurkkua kiristää
Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita
Meil on täydellinen elämä täynnä laulun aiheita
Meil on täydellinen elämä

Kun mä laitoin paperille kaiken minkä mä menetin
siinä samalla mä myös surut puolitin
Kun mä laitoin paperille kaikki hölmöt pelotkin,
vihdoin laulaa ne ulos uskalsin

Elämä on varjoa ja valoa,
joskus se kyyneliin tiristää, silloin kun itkun kaulukset kurkkua kiristää
Elämä on sekoitus onnea ja surullisia vaiheita
Meil on täydellinen elämä täynnä laulun aiheita
Meil on täydellinen elämä täynnä laulun aiheita

Suvi Teräsniska, Täydellinen elämä
 
sanat kopioitu täältä: http://artists.letssingit.com/suvi-terasniska-lyrics-taydellinen-elama-kjzss7n#axzz2u8tIgkVa

---

Joskus opiskeluaikaan eräs opettaja sanoi minulle harjoittelun arviointikeskustelussa, että minä olen yliempaattinen. Mitä se sitten tarkoittikaan, niin en itse en koe itseäni sellaisena. En ainakaan sillä tavalla negatiivisessa sävyssä, niin kuin se opettaja asian ilmaisi. Empaattisuus ja myötäelämisen kyky on yksi tärkeimmistä ominaisuuksistani. Ne on niitä pieniä juttuja, jotka tekee minusta minut.

Ehkä silloin opiskelijana ja työurani alussa kannoin liikaakin toisten ihmisten surua ja huolia mukanani, mutta pikkuhiljaa sitä vaan oppii jättämään ne asiat pois mielestä samalla kun vaihtaa työpuvun siviilivaatteisiin ja painaa työpaikan oven kiinni perässään.

Pitkä työmatka on tällä hetkellä osittain myös voimavara minulle. Niin kuin eilenkin, mietin usein ajaessa päivän aikana sattuneita tilanteita ja pieniä hetkiä. Analysoin itsekseni mitä tein, sanoin tai kuinka toimin. Mitä kukakin sanoi, ja miksihän se niin sanoi. Mitä olisin voinut tehdä toisin, miksi se asia meni niin kuin meni. Se on sellaista jälkipuintia itselle, enkä minä asioita sen enempää vatvo. Kun mieleen jääneet jutut on kerran käynyt läpi, ei ne vaivaa yleensä enää.

Eilen oli yksi iso juttu töissä, joka sai minut mietteliääksi ja vähän surulliseksi. Hoitajan työssä on aika tavallista, että joutuu kohtaamaan ihmisiä jotka ovat kuolemassa tai kuulevat sairastavansa sairautta, joka vääjämättä johtaa kuolemaan todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin.

Aina kun kuoleman kanssa joutuu töissä tekemisiin, sitä miettii väkisinkin, että miten itse toimisi jos olisi tilanteessa itse potilaana tai omaisen roolissa. Ei hajuakaan millainen reaktioni olisi. Kai sitä hoitajan järkeä ja tietoa siinä olisi vähän mukana, mutta ei se kuoleminen tai luopuminen ole kenellekään helppoa, vaikka olisi hoitajana ollut kymmeniä kertoja tukemassa kuolevan viimeisiä hetkiä tai omaisia kun se luopumisen aika tulee. Joka tapauksessa näiden asioiden kohtaaminen vetää aina mietteliääksi.

Loppujen lopuksi sitä on sillä viimeisellä hetkellä aika yksin. Ei sitä tunnetta kukaan muu voi ymmärtää tai kokea. Niin se vaan on.