Maalaiselämää

Nyt ollaan elelty täällä maaseudun rauhassa jo lähes kolme kuukautta.

Kaikki kysyy, että miten (erityisesti minä, kaupunkilaistypykkä) ollaan viihdytty. Ja aina vastaan, että todella hyvin. Ja se on ihan totta.

Yksi päivä juteltiin E:n kanssa eskarikyytiä odotellessa, ja kysyin, että miltä on tuntunut olla täällä. E vastasi, että tosi kivaa on ollut. Suurimpia juttuja tuntuivat olevan oma mönkkäri, kasvimaa ja traktori. Tekemistähän täällä riittää, ja nyt kun eskari alkoi, pääsee touhuamaan vielä ikätovereiden kanssa.

Itselle viihtyminen täällä ei tullut yllätyksenä. Rakastan sitä hiljaisuutta mikä täällä vallitsee, upea maalaismaisema talon ympärillä rauhoittaa joka kerta kun sitä katselee. Ei voi kun ihmetellä miten hienossa paikassa sitä saakaan asua.

Sisätilat alkaa pikkuhiljaa muotoutua enemmän meidän näköiseksi. Saan lähes päivittäin vision jostain pikkujutusta, joten täytyy koittaa olla kauhean kärsivällinen, että malttaa odottaa jonkun jutun toteutumista, tai kalusteen hankkimista. Kauhean tyytyväisiä ollaan kyllä oltu remonttiratkaisuihin. Kysyinkin meidän sisustussuunnittelijalta, että saanko linkittää hänen kotisivut tänne, joten tässä olisi: Jonna Röynä

Kiikkutuolivanhus

Verhot ovat hopeanharmaat, ei vaaleanpunaiset vaikka ne siltä näyttää...

Minun hevoshaaveetkin senkun lisääntyy. Kärsivällisyyttä... pitää hokea itselle.

Ja meillä on havaittavissa myös koirahaaveita, vähän jokaisella...

I "ulkoilutti" tätä pikku ystäväänsä eräänä päivänä...

Isoveli E tuli omasta huoneesta ja pysähtyi katsomaan koiraa. Mitään sanomatta hän kyykistyi silittämään koiraa, jolloin I sanoi vakavana: "Joo, kyllä sitä voi silittää, se on ihan kiltti. Ota vaan syliin." Ja E otti. Hetken kuluttua kummankin matka jatkui. Minä pidättelin kyyneleitä, kun toiset oli niin suloisia.

Semmoinen lemmikkikoira meillä. Ehkä jonain päivänä vähän liikkuvaisempi, karvaisempi ja äänekkäämpi.