Mies soitteli jo sisustussuunnittelijallekin remonttiasioista. Pitäähän uusi koti saada mieleiseksi, ja onhan se ihan fakta, että se mikä oli toimivaa joskus aikaisemmin ja toiselle perheelle, ei tunnu toimivalta enää nyt. Jännittävää kyllä kuulla jonkun ihan ulkopuolisen ehdotuksia, kun omassa päässä alkaa joka kerta suunnitelmat surista kun käy siellä tulevassa kodissa. Näkeymys asioiden toimivuudesta on kuitenkin ammattilaisella ihan eri. Kun olisi vielä rajattomasti rahaa, että saisi kaikki suunnitelmat toteutettua. No, johonkin se raja on vaan vedettävä.
Suunnitelmat menee näköjään helposti vähän asioita edemmäs. Suunnitelmissa on ollut autotallia, hevostallia ja vähän kaikenmoista... Yksi päivä tuli mieleen, että mikäköhän kuivike olisi hevosille kannattavin? :D Joo, no jospa nyt ensin saataisi kaupat tehtyä tästä nykyisestä, remontoitua uusi koti, muutettua, kotiuduttua, käytyä töissä hankkimassa lisää rahaa, mentyä naimisiin jne. jne... Ja sitten voisi ehkä vuoden tai kahden päästä tosissaan miettiä sitä hevosen ostoa...
Viime päivinä onkin oltu oikein aktiivisia vähän kaiken suhteen... Menen lauantaina kattelemaan häähömpötyksiä kaasojeni kanssa häätapahtumaan, ja puvun sovituksen sekä kampauksen ja meikin sain jo varattua. Valokuvaajan puhelinnumerokin ois tuossa odottamassa, että soittaisin... Alkaisi olla siis ihan hyvällä mallilla, vaikka paljon onkin vielä tehtävää. Kaasot on ihanasti olleet innostuneita meidän häistä, ja ideoita tulee tulvimalla aina kun jutellaan. Kannatti valita kaksi rouvaa kaasoksi, tietävät mistä puhuvat. ;)
Mitäs muuta? Meillä on koko ajan semmoinen tohina menossa, että päivät kuluu kuin siivillä ja illalla aina vaan ihmettelee, että tässäkö tämäkin päivä jo oli.
I on alkanut jutella enemmän, kahden sanan lyhyitä lauseita saattaa tulla, mutta enimmäkseen yksittäisiä sanoja jämäkällä äänenpainolla ja elekielellä höystettynä. Harmittaa kun ihan kaikki ei mene itselle heti perille, mutta Iksu se vaan toistaa ja toistaa kunnes lamppu syttyy äidin tai isän pään päällä. Pientä turhautumista on toki havaittavissa.
E taas oppi kunnolla luistelemaan ja palo olisi kauhean kova päästä luistelukentälle. Eilenkin olivat Miehen kanssa luistelleet ja pelanneet jääkiekkoa lähes kaksi tuntia. Mies oli ollut jo ihan jääkalikka, mutta E oli vaan sanonut, että vähän aikaa vielä. Harmi vaan, etten minä pääse E:tä viemään kentälle pikkupoikien kanssa. Sen verran on matkaa lähimmälle jäälle, että pienet eli lähinnä I, olisi rattaissa jo menomatkalla ihan jääpuikkoja, ainokainen automme kun on Miehen matkassa...
Entäs meidän pienin mies. Aloitin Nipalle kiinteän ruoan, ja nyt onkin ukkelille jokapäivä annettu pieni annos oikeaa ruokaa. Annoskoko nyt ei päätä huimaa, muutama teelusikallinen vasta, mutta hyvin näyttäisi sujuvan, eikä mahakaan ole mennyt kipeäksi. Ainut mikä tuntuu kiukuttavan, on alahampaat, jotka alkaa pilkottaa ikenestä. Ei mene enää kauaa kun ne puhkeaa kunnolla esiin.
Näillä eväilläpä sitä tallustetaan eteenpäin. Välillä on vähän kaikkea, mutta elämä tuntuu silti hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitukseni ajatuksia tai haluatko sanoa jotain muuta? Jätä kommentti!