Äreä Lumikki ja kiukkuiset kääpiöt

Kun mikään ei oikein suju, on vaan parasta ottaa lepoasento.

Tänään oltiin poikien kanssa keskenämme kotona. Itse olen viikonlopusta lähtien ollut kauheassa räkätaudissa ja nukkunut huonosti erinäisistä syistä johtuen. Tänään ei siis oikein ollut energiaa.

Ja silloin kun ei ole energiaa, ei jaksa olla hyvällä tuulella, ja kaikki napina, kiukuttelu ja poikien välinen tappelu muuttuu hetkeksi kolmanneksi maailmansodaksi...

Aamulla oli operaatio ulkoilutetaan lapset ja hapetetaan äitiä. Ulosmeno vaan oli taas kauhean tappelun takana. Iksu juoksi karkuun ja E pisti kapuloita rattaisiin muuten vaan... Jossain vaiheessa kun N itki lattialla syliin pääsyä puoliksi puettuna, ja E piti I:tä vankina eteisen liukuovi-kaapissa, meni totaalisesti hermot. Onneksi ulos päästyä N nukahti vaunuihin, I rupesi lumitöihin, eikä Ekkerikään jaksanut kauhean kauaa kiukkuilla. Ilma oli huippu, mutta pakkasta oli sen verran, että puolen tunnin lumitöiden jälkeen piti siirtyä jo sisätiloihin...

Lapsityövoimaa...

 Muuten olisivat ehkä tarjenneet ollakin vielä ulkoleikeissä, mutta en uskaltanut olla pidempään, kun Iksulla on jossain vaiheessa posket paleltuneet ja nytkin niihin tuli valkoset läikät. No nyt pojat vastusti tietenkin sisälle menoa. Hoh hoijaa... Tapeltiin sitten vähän lisää.

No ei muuta kun ruokaa kupuun, hyvä ruoka, parempi mieli vai mitä? Onneksi oli eilistä spagettikastigetta. Ei tarvinnut keittää kun makaronit ja innostuinpa tekemään valkosipulileipiäkin (paahtoleivälle valkosipuliyrttivoita ja raastettua juusto -> lämmitys uunissa grillivastuksilla) ruoan seuraksi. Kaikista parasta oli se, että leivät oli poikien mielestä ihan yäk, ja minä sain syödä niin monta kun jaksoin.

Ruoan jälkeen oma olo oli sellainen, että sohvalle vaakatasoon ja zetan kuvia pään yläpuolelle kiitos, mutta eihän sellainen tietenkään ole mitenkään mahdollista. Nipakin päätti herätä, ja totesin että nyt ei oikeasti jaksa yhtään mitään. Tehtiin siis laiskan päivän kunniaksi jäätelöannokset jälkiruoaksi ja katsottiin elokuvaa.

Iksu ei tietenkään jaksanut keskittyä elokuvaan viittä minuuttia kauempaa, mutta keksi onneksi oman leikin, johon ei vaadittu kenenkään jatkuvaa läsnäoloa. Leikissa I nosti kaikki lastenhuoneen kirjahyllystä yltämänsä kirjat rekan kyytiin, ajeli ympäriinsä, kävi minun luona sanomassa käsi pystyssä "teeeve", kättelemässä "päävää" ja lopuksi vielä vilkuttamassa "hei, hei". Ihan sopivaa toimintaa äidin aivojen tyhjäkäynti tilalle.

Uusi tappelu otettiin taas iltapäivällä ulos lähtiessä. Kun ei huvita niin ei, ja pukeminenhan ei huvita koskaan... No ulos päästiin, ja kaivettiin kaikki kolme antaumuksella reikä lumilinnan seinään.

Sitten siirryttiin mäenlaskuun ja kuinka ollakaan oli känkkäränkkä palannut Eepulle takaisin. On niin kiva tulla ylös mäkeä juuri siitä kohtaa mistä toiset aikoo laskea alas, ja sitten taas laskea juuri siitä mistä me Iksun kanssa kavutaan mäkeä ylös...

Onneksi meidän lähinaapurit ei välitä vaikka me Eepun kanssa vähän karjutaan toisillemme. Ja juu, E karjuu minulle välillä takaisin. Koeta siinä sitten pitää pokka kun tuommonen natiainen huutaa vasta-argumenttejaan minulle takaisin...

Jatkettiin tällä tappelulinjalla oikeastaan siihen saakka, kunnes Eepu keksi ruveta piirtämään ja kirjoittamaan kirjettä serkkupojalle. Iksu auttoi sitten ruoanlaitossa ja Nipa-ressukka oli itkenyt ties kuinka kauan ulkona vaunuissa, kun itkuhälytin teki tepposet, enkä kuullut itkua ennen kun menin oven luo varmistus kuuntelukäynnille...

Ruoan jälkeen on onneksi ollut rauha maassa, ja nyt kun Mies tuli kotiin on lapset taas kuin pieniä enkeleitä.