Monenmoista ja kaikenlaista

Edellisessä päivityksessä oli ehkä hieman hämmentynyt tunnelma. Minulla on edelleen hieman hämmentynyt tunnelma, vaikka asiat onkin alkaneet jo selvitä.

Äitiyslomalla jäädessäni siis kuvittelin, että työsopimukseni päättyy syyskuun loppuun, ja tulevaisuus on töiden osalta täysin avoin. Tuntui, ettei ole tarvettakaan olla tietoa työpaikasta. Oli oikeastaan aika jännä jäädä kotiin, tietämättä lainkaan miten kauan aion kotona olla, ja mitä sitten tapahtuu kun tulee se tunne, että voisi olla jotain muutakin…

No tilannehan muuttui pari viikkoa sitten aivan täysin. Minulle soitettiin ihan yllättäen ja kysyttiin, että olisinko kiinnostunut vakituisesta toimesta. No totta kai olin. Ja niinpä otin liekanarun vastaan ja pistin sen kiltisti kaulaan…

Työmotivaatio, joka oli hukkunut jonnekin, ilmestyi samalla takaisin ja alkoikin tuntua siltä, että voisihan sitä palailla töihin vaikka vuoden päästä… No katsotaan nyt. Ajankohta on todellakin vielä aivan auki, mutta tämä nosti kyllä kiitettävästi mielialaa ja itsetuntoa. Olo on myös helpottunut. Vakituinen työpaikka tuo elämään aivan toisenlaisen turvallisuudentunteen kuin pelkkä tieto siitä, että keikkatyötä riittää.

Muuten elämä täällä kotona menee omia tuttuja uomiaan. Arkipäivät seuraa toisiaan, aika kuluu ja Miehen vapaapäivät on lähestulkoon viikon kohokohtia. Oma aika on välillä vähissä, mutta pienetkin hetket on hyödynnettävä, ja taas jaksaa vähän paremmin. Minun päivän kohokohta on E:n päiväkotipäivinä se kun I käy päiväunille ja kotiin laskeutuu ihana rauha ja hiljaisuus. Tuo vajaa kaksituntinen kuluu (kerrankin) kuuman teekupin ja suklaan kanssa kirjaa lukien, netissä surffaillen tai viime aikoina telkkaria tuijottaen. Viime viikolla posti toi nimittäin tilaamani dvd- boxin. Haaveilin jo alkukesästä tuosta True Bloodin neljännestä tuotantokaudesta, koska televisiosta en pystynyt sitä seuramaan ja sarjan tapahtumat kiinnosti kovasti. Nyt olen pikkuhiljaa onnistunut katsomaan sarjasta kuusi jaksoa ja jännitys sen kun tiivistyy. Sarjaa on mielenkiintoista katsoa, kun tapahtumat menevät aivan eri tavalla kuin kirjasarjassa. Mitä tahansa voi siis tapahtua.

 

On kyllä hassua kuinka nopeasti aika kuluukaan. N:n syntymästä on jo kaksi kuukautta! Ristiäiset on pidetty ja monta muutakin asiaa on mahtunut tuohon kahdeksaan viikkoon. Viime viikolla N alkoi hymyillä ja katseeseen on tullut muutenkin tiedostavampi pilke. Erilaista jokellustakin on alkanut kuulua, kun miekkosen kanssa pysähtyy juttelemaan. Omissa maailmoissaan oleva vauva alkaa muuttua ympäristön tapahtumista kiinnostuneeksi pieneksi mieheksi. Vaippaa vaihtaessa käy jo sellainen räpellys, ettei tulisi mieleenkään jättää vauvaa yksin hoitopöydälle, edes hetkeksi. Ei mene kauaa kun alkaa ensimmäiset mahalleen kääntymisharjoitukset, ja sitten pitäisikin päästä jo liikkeelle. Jännityksellä odotan millainen persoona tästä lapsesta paljastuu.

"Rohkeasti vaan äiti"

Näissä tunnelmissa tällä kertaa.