Kun ei ymmärrä

Minä en aina ihan pysty ymmärtämään toisten ihmisten ajatuksen juoksua muun muassa lapsiin liittyvissä asioissa. Siis ei monikaan varmasti ymmärrä minun logiikkaa kaikissa meidän poikia koskevissa jutuissa, mutta jotkut asiat on vaan niin kummallisen ristiriitaisia, että en vaan tajua. Ja myönnetään, etten ole mikään "terävin kynä penaalissa", jopa tyhmäksikin on joskus sanottu, mutta se nyt koski lähinnä minun matemaattista ongelmanratkaisu kykyä, jolla ei voi kehuskella. Mutta se nyt ei liity tähän... :)

Niin, mistä tämä tuohtunut purkautuminen sitten lähti?

Meidän pihassa on muitakin lapsia. Kiva, on seuraa meidän lapsille. Ja lapsilla on tietysti vanhemmat. Kiva sekin. :) Ja tietenkin toisilla vanhemmilla on mitä todennäköisimmin erilaiset kasvatusnäkemykset kuin meillä. Enkä nyt tässä tarkoita väheksyä toisten perheiden tapoja toimia, vaikka "äänensävy" kirjoituksessa voi olla vähän... hmm... paheksuva? Kukin tyylillään (ainakin niin kauan kun lapsilla on kaikki hyvin).

Olen seurannut ihan hiljaa sivusta toisten lasten (ja vähän aikuistenkin) touhuja, ja puuttunut asioihin (lähinnä lasten välisiin juttuihin tai uhkaaviin vaaratilanteisiin) jos olen sellaisia havainnut. Kaikkia pihan lasten vanhempia kun ei kiinnosta mitä se kullanmuru pihalla puuhastelee ja kenen kanssa... Persoonia ja perheitä on moneksi. Itsekseni vaan olen miettinyt välillä, että mikä se on se häilyvä raja esim. lastensuojeluilmoituksen tekemiseen...? No mitään niin vakavaa ei sentään ole tullut vastaan...

Mutta ihmettelen siis tätä logiikkaa; kouluikäinen lapsi (ihan fiksu ja noheva, ikäisekseen kypsän oloinen, mutta kuitenkin vielä LAPSI) jätetään yksin kotiin koko iltapäiväksi ja illaksi (noin 6 h) ilman valmista lämmintä ruokaa ja selkeää tietoa siitä milloin vanhemmat palaavat.

Kaikkia asioiden ja tilanteiden yksityiskohtia ei tietenkään voi tietää, mutta hieman kysymyksiä ja pahaa mieltä ainakin minussa äitinä herättää se, että tämä naapurin lapsi tulee meille, kun me ollaan iltapuuhissa kahdeksan aikaan illalla, koska häntä jännittää olla yksin kotona. Ei tietoa milloin äiti ja isä palaa. Lapsella on puhelin käytössä, mutta kuulemma äiti ja isä ei vastaa puhelimeen(?!!). Ja pahaa mieltä lähinnä siis tämän lapsen puolesta.

Okei, loppu hyvin, kaikki hyvin. Voi olla, että siinä oli joku väärinkäsitys jne. Lapsi ei ehkä muistanutkaan, että mitä ne vanhemmat sanoikaan lähtiessä ja oli tietenkin kiva kun oli joku turvallinen paikka mihin mennä, ja tietenkin seuraa (ja ruokaa). Mutta yhtäkaikki, minusta tuo oli vähän turhan pitkä aika olla yksinään ilman sovittua tukiverkkoa tai ruokaa...

No sitten se ristiriita. Lapset (meidän herra 6 vee ja tämä koululainen) kysyi saako mennä leikkimään tässä lähellä olevan vanhan rakennuksen taakse. Siellä on kauhean kiva hiekkakasa, jonka päältä näkee vaikka minne, ja on niin kiva leikkiä välillä ihan kahdestaan vähän syrjemmässä ilman uteliaita vanhempia ja pikkusisaruksia.

Ei. Sinne ei voi mennä, koska siinä lähellä (200-300m metsän ja asutuksen toisella puolella) on lampi. Ok, en minäkään meidän poikaa laske sinne hiekkakasalle, jos en ole itse ulkona. Mutta nytpä olin, samoin oli tämän toisen lapsen vanhempi, ja olisin käynyt siellä tsekkaamassa tilanteen välillä.

Onhan se totta, että lapsen aivoituksia ei voi välttämättä aina ennakoida. Ja voihan se olla, että lapset olisi juuri nyt saaneet päähänsä mennä sinne lammelle ja hukkuneet ja kuolleet ja, ja, ja...

Ehkä minä olen naiivi kun luotan meidän kuusi vuotiaaseen. Lapseen jolle on moneen kertaan teroitettu, että minkään veden ääreen ei mennä yksin. Uida E ei vielä osaa, mutta tervettä järkeä löytyy, vaikka löytyy toki sitä huimapäisyyttäkin. Eikä tietenkään tuon ikäinen osaa arvioida omia taitojaan ja vaaratilanteita, mutta jotenkin en jaksa uskoa, että hän lähtisi ilman lupaa sovitusta paikasta pois, kun käy kuitenkin kysymässä aina leikkipaikkaa vaihtaessaan, että voiko mennä sinne ja sinne. Ja kun sanotaan, että ikävä kyllä et voi, niin silloin sinne ei mennä... No onhan se tietenkin niinkin, että kun joku loistoidea tulee mieleen, niin ei tuon ikäinen muista enää yhtään mitä on sovittu, vaan lähtee toteuttamaan ideaa. Mutta milloin siihen lapseen sitten oikein voi luottaa, jos ei tuollaisessa asiassa?

Minusta on siis hyvin kummallista, että lapsi voi olla ihan yksin kotona useita tunteja lähellä tuota samaa lampea, eikä SE ole herättänyt vanhemmissa mitään huolta...

Tämmöistä tällä kertaa, ja jopas helpotti. :)