Nykyään kun Mies on töissä tai jossain - ei kotona, minuun iskee läheisriippuvuus...
Kun olen saanut pojat nukkumaan, katson aina liian myöhään telkkaria ja sitten minulla on levoton olo. Sängyssä selaan puhelimella nettiä, luen uutisia, sählään sähköpostin ja facebookin kanssa, tai luen kirjaa enkä malta käydä nukkumaan.
Koko ajan tulee kuulosteltua poikia. On liian hiljaista.
Joskus ennen, kun oltiin vasta muutettu yhteen, eikä toisen kanssa olemiseen ollut samalla tavalla tottunut, tälläiset illat oli minusta ihania. Sai katsoa telkkarista mitä huvitti ja oli ihan mukava nukahtaa vaihteeksi yksin.
Nykyään on ihan orpo olo jos ei saa änkeä varpaitaan toisen polvitaipeisiin ennen nukahtamista. Tai toivoo, että kuuluisi olohuoneesta edes telkkarin hiljainen ääni jos ei mennä yhtäaikaa nukkumaan.
Hassua miten toisen kanssa elämiseen ja olemiseen tottuu. On kumman irrallinen ja tyhjä olo kun toinen on poissa kotoa. Vaikkei aina olekaan kaikesta samaa mieltä ja vaikka toinen välillä ärsyttää, on niin helppo olla yhdessä.
Puolikas ja toinen puolikas.
Vaikkakin, oli kyllä mukava katsoa tänään nauhalta minun lempi ohjelmat ilman miehisiä iva kommentteja. Ja pitää kaukosäädintä. :)
Silti on vähän ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitukseni ajatuksia tai haluatko sanoa jotain muuta? Jätä kommentti!