Nukahtamisesta

Oman nukahtamisen kanssa ei ole edelleenkään mitään ongelmia. Ongelmia aiheuttaa tällä hetkellä uhmakas kaksi vuotias.

Behind the problem

I on nukkunut nyt jo aika monta kuukautta omassa sängyssään, joka on hänen omassa huoneessaan. I siirtyi isojen poikien sänkyyn jo alle yksi vuotiaana, koska lainapinnasänky piti palauttaa oikeille omistajilleen uuden vauvan käyttöön. Pinnasänkyyn I nukahti itsekseen. Siirtymävaiheessa sänky oli meidän vanhempien makuuhuoneessa pönkättynä meidän sängyn ja seinän väliin ettei sattuisi ikäviä putoamisvahinkoja. Pikkuhiljaa sänky siirrettiin kauemmaksi ja lopulta se oli toisella puolella makuuhuonetta. Isojen poikien sänkyyn siirtymävaiheessa meille jäi tavaksi jäädä istumaan I:n viereen kunnes poika nukahti, ihan sen takia että vilpertti pysyi petissä eikä myöskään pudonnut mylkkäytyessään.

Alkukesästä sitten sänky, ja poika, siirrettiin omaan huoneeseen. No nukahtamisrituaali jäi tietenkin päälle, ja I ei osannut käydä nukkumaan jos vieressä ei ollut joku. Lisäksi I heräsi joka yö ja halusi tulla aikuisten viereen, tämä sallittiin koska kummallakaan meistä ei ollut energiaa olla ottamatta (tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja niin edelleen)...

Vauvan syntymän lähestyessä totesimme, ettei homma oikein toimi. Aloimme pikkuhiljaa totuttaa I:tä siihen ettei sängyn laidalla istuta koko iltaa, parhaimmillaan nukuttaminen nimittäin saattoi kestää tunnin! Sängyn viereen tuli tuoli, jossa nukuttaja istui. Pikkuhiljaa tuolia siirrettiin kauemmas ja kauemmas... Lopulta tuoli matkusti huoneen ulkopuolelle, ja siitä ilta illalta kauemmas huoneen ovesta ja lopulta kokonaan pois I:n näkyvistä. Ja eräänä iltana I sitten nukahti ilman näkökontaktia keneenkään. Jes! Vauvan synnyttyä loppui myöskin I:n siirtyminen meidän viereen. Yöllinen herääminen tosin tapahtuu edelleen lähes joka yö, mutta siinä vaiheessa mies siirtyy patjalle I:n huoneen lattialle. Ollaan koettu että tässä vaiheessa se rauhoittaa kaikkien yöunet ja Mies jaksaa paremmin nousta töihin. Meidän makuuhuoneessa on jokatapauksessa levotonta, koska vauva heräilee edelleen yöllä niin usein.

Unikoulun onnistuminen toi meille aikuisille lisää ihanaa omaa aikaa eli oli siis uskomattoman hyvä juttu. Myös päiväunille nukahtaminen onnistui ilman, että kukaan oli I:n huoneessa. Miten helppoa elämä olikaan!

Ja nyt sitten.

En tiedä mikä meni pieleen, joku mokahan tässä on varmaan tullut tehtyä, sillä yhtenä päivänä poika ei jäänytkään odottelemaan itsekseen unen tuloa vaan tuli huoneen ovelle huhuilemaan tai alkoi leikkiä leluillaan. Nyt tämän nukkumishomman kanssa on aika monena iltana taisteltu ja sitkeä pikkujätkä ei vaan meinaa suostua pysymään sängyssään. Eilen illalla nukutus kesti taas tunnin... Aina kun vein I:n takaisin sänkyyn, jätkä tuli kohta sieltä pois. Loppujen lopuksi penska huusi naama punaisena ja minä yritin saada rauhoittumaan sekä vauvaa, itseäni, että tuota uhmajooseppia. On nimittäin hiukan hankala yrittää syöttää ja nukuttaa vauvaa, ja palauttaa I:tä yhtäaikaa omaan sänkyynsä. Lisäksi vielä E kyselee, että milloinka sitä satua oikein luetaan ja pitäiskö sitä huoneessaan huutavaa I:tä lohduttaa?

Eilen empaattinen isoveli E pystyi ihme kyllä nukahtamaan omaan huoneeseensa ilman mitään ongelmia huudosta huolimatta. Isänsä unenlahjat on perinyt...

Pakko kai aloittaa koko unikoulu rumba uudelleen alusta... En oikein keksi muutakaan vaihtoehtoa. Jollain tavalla tästä hommasta on tultava loppu. On nimittäin todella hankalaa saada kaikki kolme poikaa nukkumaan, jos olen yksin kotona.

Huh, jopas tuli vuodatus, mutta kylläpä helpotti.

Ei paljoo tunnelmavalaistuksetkaan auta...